lauantai 31. elokuuta 2013

Viimeiset hetket ennen lähtölaukausta...

Huomisen, eli ensimmäinen syyskuuta, otan vielä ilmoittautumisia vastaan, ei siis hätää vielä mitään! Moni on kuitenkin jättänyt kokonaan vastaamatta blogikutsuun: jos näet itsesi osallistujalistalla, mutta et ole saanut kutsua, laita minulle sähköpostia samaan osoitteeseen kuin ilmoittautumisetkin! Päivitän kuitenkin kutsuttujen listaa samaa tahtia kuin tuota näkyvää osallistujalistaa, joten kutsun pitäisi tulla samaan aikaan kuin nimesi ilmestyy tuonne listaan.

Nappiäänestys on ollut hyvin tasainen, ja voittonappi ratkesi lopulta yhdellä äänellä. Nappi 3 siis valittiin tämän vuoden viralliseksi napiksi, ja sen lisäämisestä omaan blogiin on ohjeet tuossa napin alapuolella.

Vielä hetki pitää malttaa!

1 kommentti:

MariL kirjoitti...

Hei, voisiko tuota hyväntekeväisyyssukkalistaa siistiä ajankohtaisemmaksi? Kävin kurkkaamassa jotain kohteita, ja ilmeni, että keräykset ovat jo loppuneet. Ja esimerkiksi Vaakan linkki vei toimimattomalle sivulle; sieltä kyllä löytyy toimivakin sivu villasukkien keräykseen. Muutenkin olisi kiva, jos jossain vaiheessa tulisi ihan erillinen postaus noista hyväntekeväisyyskohteista, siihen voisi sitten pyytää kommentteja, jos joku tietää voimassa olevia sukkakeräyksiä, näitä voisi sitten lisätä listaan. Uskoisin, että monella on tässäkin sukkasadossa halu tehdä sukkia myös hyväntekeväisyyteen.