sunnuntai 24. lokakuuta 2010

8. viikon saldo 18.-24.10.2010

Sukkasato lähestyy nyt loppuaan, jäljellä on enää yksi viikko sadonkorjuuaikaa! Seuraavaksi siirrytäänkin sitten Lapaskuuhun ja sitä seuraaviin mukaviin tempauksiin.

Sukkasato päättyy siis sunnuntaina 31.10., eli loppusaldoon laskettavien sukkien pitää olla valmiina sinä päivänä puoleenyöhön mennessä, jos oikein tarkkoja ollaan. Mutta koska mahdollisesti myöhään sunnuntaina valmistuvia sukkia ei enää ehdi niitä blogata, annan vanhaan tapaan ylimääräistä aikaa siihen. Viimeisellä viikolla valmistuvat työt pitää blogata torstaihin 4.11. mennessä, jotta ne ovat mukana kokonaissaldossa. Tästä johtuen ensi sunnuntaina ei saldoa ilmoiteta, vaan teen saldopostauksen vasta 4.11.

Marraskuun alkupuolella suoritetaan myös iso arvonta, jonka palkinnot on lueteltu tuolla sivupalkissa. Mutta tästä kaikesta lisätietoja myöhemmin, sillä nyt julkistetaan kahdeksannen viikon saldo:


aik. sukat 89
lasten sukat 32
vauvan sukat 6
säärystimet 3
aik. tossut 5
lasten tossut 2
vauvan tossut 1
sniikkerit 1
nukelle 1
tennarit 1


Kuluneella viikolla yhteensä 141 paria käpälänlämmittimiä, yhteensä koko tempausaikana 1410 paria.


Tuhatneljäsataakymmenen ei muuten ole mikään vähäinen luku... Mahtavaa!! Nyt iloisin mielin pinnistämään vielä viimeinen sadonkorjuuviikko!

3 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Oi miten mahtava määrä jo nyt! Ja loppurutistus on vielä edessä päin. Hyvä me kaikki! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Komea määrä sukkia!!!! ja lisää tulee!!!
Ja minäkin ihan ite osasin ilmoittaa sukkani, hyvä minä, että miten minä osaankaan olla näin hyvä, mutta, jos ihan rehellinen olen ja rehellinenhän minä olenkin, niin vanhin lapsenlapseni kyllä teki sen blogin. Ensi syksyyn mennessä opettelen käyttämään jopa valokuvausaparaattia tai sitten en ilmoittaudu sukkasatoon ollenkaa. Nyt en edes tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä sukkien lisäksi, ilmoittauduin vaan, kun alkoi ahistaa, kun kaikki muutkin ilmoittautuivat.
-taina-

Kaisa kirjoitti...

Taina, ei mitään stressiä! Sukkasadossahan vain neulotaan sukkia ja sitten kerrotaan niistä omassa blogissa - ja siinä on avun pyytäminen erinomaisen sallittua, joko lähipiiriltä tai minulta tai omalta apuemolta. Valokuvat ovat hieno lisä, mutta eivät nekään mikään välttämättömyys. Toivottavasti Sukkasatosi oli kuitenkin mukava!