maanantai 17. elokuuta 2009

Teitä on jo 94...

...totesi emo hengästyneenä saatuaan tänään ilmoittautuneet merkityksi osanottajalistaan. Ja ilmoittautuminen on ollut auki vasta vajaan vuorokauden. Uskomatonta!! :D

Ehdin jo "huolestua" mahdollisen kolmannen blogin tarpeesta, mutta niinpä saman tien sillekin ilmaantui apuemäntä: jos sukkia kootaan tänä vuonna peräti kolmeen varastoon, kolmatta niistä emännöi Topperi. Myös Amma on ilmoittautunut apuemännäksi. Kiitos siitä!

Katsokaapa nyt kaikki klo 18:aan mennessä ilmoittautuneet, että nimenne on listassa - ellei ole, tai jos olen kirjoittanut sen väärin, tai jos olen linkittänyt väärin, ilmoitelkaa!

Te, joilla ei ole blogia eikä Ravelry-profiilia: älkää hämmästykö, vaikka nimenne on linkkimuodossa ja sen perässä lukee (-). Tuo Bloggerin sinänsä kätevä aakkostava linkkiluettelo ei nimittäin hyväksy listaan nimeä, ellei siinä ole linkkiä. Kiukkuisen punaisen tekstin mukaan "osoitteessa on oltava vähintään yksi piste". Niin että jokainen, jolla ei ole blogia, on nyt linkitetty pisteellä! :D

Sen (-) -merkin on tarkoitus kertoa muille sadonkorjaajille, ettei heidän selaimensa ole sekaisin, vaikka linkki ei viekään mihinkään. Samoin olen merkinnyt (RavLink) niiden nimien jälkeen, jotka ilmoittivat Ravelry-profiilinsa osoitteen - niitä kun valitettavasti pääsee lukemaan vain, jos on itsekin rekisteröitynyt Ravelryyn. Lisäksi teitä on muutamia samannimisiä - ellette ilmoittaneet etunimen lisäksi mitään kirjainta, olen laittanut sulkeisiin bloginne nimen sekaannusten välttämiseksi. (Höm, viime vuonna emo taisi itse sekoilla arpavoittojen ja samannimisten osallistujien kanssa, hui...)

Ja ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät siis täältä.

Ei kommentteja: