sunnuntai 21. syyskuuta 2008

3. viikon saldo 15.-21.9.2008

Emo ottaa valtuudet laskea saldon jo näin aikaisin, kun luvassa on dvd-ilta neulomuksen äärellä. :)

Ensiksi tapani mukaan tiedottelen muuta.

  1. Poistin juuri hyväntekeväisyyslistat alablogeista. Ne päivittyvät koko ajan, joten on hankalaa yrittää pitää kolmea listaa ajan tasalla. Tästä lähtien hyväntekeväisyyskohteet näkee täältä Kotiladosta. Ainakin Vienon kammari sinne on tullut uutuutena. Samoin arpavoittojen määrä sen kun kasvaa!

  2. Muistutan vielä kerran: en ylläpidä osallistujaluetteloita alablogeissa, tempauksen alkaessa sovittiin, että aakkostettu lista täällä Kotiladossa riittää. Sen sijaan jokainen osallistuu alabloginsa nimilistan tekemiseen itse. Kun kirjoitatte alablogiinne, käyttäkää omaa osallistujanimeänne yhtenä tunnisteena! Näin nimenne tulee automaattisesti listaan.

    Jos olet jo julkaissut tekstejä ja unohtanut laittaa tunnisteeksi nimesi, mene valikkoon "Muokkaa tekstejä", klikkaa omien kirjoitustesi kohdalla "Muokkaa", lisää tunnisteeksi nimesi ja paina "Julkaise teksti". Näin lista täydentyy.

Ja sitten saldoon.

Kolmannen Sukkasato-viikon aikana on neulottu
sukkia 110 paria
tossuja 9 paria
sniikkereitä 7 paria
säärystimiä 2 paria
"sukkasia" vatsatanssiin 1 pari

eli yhteensä 135 paria käpälänlämmittimiä.

Koko Sukkasadon tähänastinen tulos on siis 376 paria.

Kolmas viikko toden sanoi jopa emolle, joka sai pari paria sukkia tähän saldoon. Saa nähdä jäävätkö ainoiksi. :) Mutta tästä on hyvä lähteä syyskuun viimeiselle viikolle - sitten onkin tempaus jo puolivälissä!

Ei kommentteja: