maanantai 5. marraskuuta 2007

Juu, minun sadokseni jäänee kahdet vauvan jalakuumet. Mutta se on oikein hyvä, kun tavoite oli "edes yhdet".

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Viimeinen sadonkorjuu??


Vielä tuikkaan kuvan tänne, jos emäntä vielä huolii satoon nämä tavissukat..?
Puikot irrotin jo keskiviikkona mutta töiden ja muiden koottujen selitysten vuoksi vasta tänään sain pääteltyä ja kuvattua. Laitan omaan blogiini nämä vasta aikaisintaan sunnuntaina, ettei isä vaan pääse jyvälle... ;)
Lankana syysuutuus Novitan 7-veljeksen Kantri ja puikkoina 3,5 -numeroiset bambut sekä 3,25 numeron 30senttinen addipyörö.
Viidennet ja viimeiset sukkani... jos vielä joukkoon sopii...

Se melkein ihan viimeinen tilastopäivitys...

Otsikko tarkoittaa sitä, että jos ja kun tämän illan aikana vielä bloggaatte tänne sukkia, niin Edit-täti on luvannut ystävällisesti käydä ne lisäämässä listaan. Teen vain tämän laskelman nyt pois alta, ettei vain jää tekemättä. :)

Eli Sukkasadon viimeisen viikon saldo on

sukkia 20 paria (!!), joista Venäjälle 3 paria
tossuja 2 paria ja
säärystimiä 3 paria.

Siis mikäli emo laski oikein... Huima kokonaismäärä näkyy tuolla sivupalkissa.

Vielä kerran sydänlämpöiset kiitokset teille kaikille, tosiaan porukassa on ollut huomattavasti hupaisampaa neuloa kuin yksin! Lisäksi tempauksen myötä on tullut monta uutta blogituttua.

Toivon mukaan kenellekään ei jää sellaista oloa, että täällä olisi pitänyt tehdä kauhean hienoja ja erikoisia sukkia kauheat määrät - tarkoitus oli, että jokainen tekee juuri niin monta paria ja juuri sellaisella mallilla kuin ehtii, tahtoo ja jaksaa.

Muistattehan, että Venäjä-keräys jatkuu toistaiseksi. Lisäksi useammatkin hyväntekeväisyystoimijat ottavat mielellään vastaan lasten sukkia ja muuta vaatetta. Niin että ahkeria käsiä tarvitaan tämän jälkeenkin.

Näkemisiin Blogistanian muilla teillä!

Koolatut Kertut

ÄÄH. Bloggeri ei anna mun Kertuista laittaa tänne kuvaa, vaan antaa virhekoodin bX-6tj0s5.
Mutta tänään puikotin kun puikotinkin Kertut valmiiksi!! LIsää ja toivottavasti kuvien kera voi lukea www.puikottaa1.vuodatus.net.

Satoni oli kuudet (6) sukat, joista yksi Pikkuvarpaille sekä yhdet (1) tossut. Mielestäni se on huima saavutus aloittelijalta!! Ja mikä tärkeintä- OPIN SEN KANTAPÄÄN!!!! Tosin opin lisäämään luokkatunnisteeni vasta äsken, että nyt täällä seikkailee muutamat minun sukkani ilman tunnisteita. Yritin niitä tunnisteita lisätä, muta en onnistunut siinä jälkikäteen.

KIITOS Kaisa-Emolle !!! Tämä oli mukavaa !!!!
Hyvää Marraskuun jatkoa kaikille kanssa kutojille!!!!

Viimeinen pari eli numero 10

Naisen sukat Austerman STep-langasta valmistuivat automatkalla eilen. Päättelykeiju ei kylläkään ole vieraillut vielä. Odotellaan.
Vielä kerran suurkiitos Kaisalle!!

Sadonkorjuun paikka

Sukkasato jäi osaltani laihaksi. Neuloin syyskuun aikana yhdet vauvantossut, yhdet vauvansukat, rinsessasukat sukulaistytölle ja itselleni sukkaparin, mutta lokakuun aikana sain aikaiseksi ainoastaan kaksi paritonta sukkaa, joiden parit eivät tunnu haluavan lainkaan valmistua. Eli 3 pari sukkia ja yhdet vauvantossut oli kokonaissaldo.

Kiitoksia tempauksen järjestämisestä!

perjantai 2. marraskuuta 2007

Viikkosiivous kannattaa; sukkapari nro 9


Viime viikon lopulla olin työmatkalla pääkaupungissa ja lauantain vietin vanhimman gnu-tyttären ja puoliskonsa kanssa kirjamessuilla. En ole muuten selvinnyt paikasta , jossa on kirjoja, niin vähällä. Kirjoja riittää tässä huushollissa lähes joka paikassa. Vessassa ei ole, kun puolisko oli sitä mieltä että siellä ei tarvi kirjoja. Mutta ajatelkaa, miten hyvin dekkarit sopisivat vessaan. Jos jännityksestä maha menee sekaisin, on apu lähellä. Ostin kylläkin Vessakirjan mökille huussiin. Miksi en ostanut monia kirjoja? Mietin lähes joka kirjan kohdalla jaksanko raahata tuon kaikkien muidenkin tavaroitteni kanssa junassa. Lopputulema oli, että en jaksaisi raahata. Saahan noita kotikaupungista -ainakin tilaamalla.
No asiaan: Neuloin yhdet lastensukat valmiiksi junamatkoilla. Niitä ei ole vielä kuvattu eikä blogattu, kun löytyivät yhdestä keosta siivotessani.
Lanka:7V jättiraita
Puikot 3,5 mm bambut
Malli: perussukka
Koko: 34
Kulutus: 60 g

Viimeinen pari uunista ulos


Koska Kaisa antoi vielä hieman lisäaikaa, niin ehtivät nämä tänään valmistuneet miesten kokoa 42 sukat mukaan sukkasatoon. Nämä olen kutonut salaa mieheltäni ja viikon päästä, isänpäivänä hän saa nämä lahjaksi. Lankana on 7-veljeksen jättiraita.

Minun sukkasatosaldoni on kahdet pienet 1-vuotiaan sukat, kolmet naisten sukat ja kahdet miestensukat eli yhteensä siis 7-paria. Sukanteko jatkuu ja puikoilla on jo sukat, jotka lähetän Tsekkiläiselle ystävälleni, Danalle joululahjaksi.

Suurkiitos Kaisalle tempauksen järjestämisestä. Kävin päivittäin täällä katsomassa uudet sukkaparit ja sain myös mukavia ideoita.

Hyvää Joulun odotusta kaikille. Toivoo Seijasisko

Mattimyöhäisnä


Sukkasatosaldoni tällä kertaa sisältää 10 sukat, 1 sniikkerit ja yhdet säärystimet.

Osa sukista oli varsin pieniä, mutta päätyivät sitäkin parempaan tarkoitukseen, eli vastasyntyneelle ystäväperheen pienokaiselle sekä pikkuvarpaita lämmittämään hyväntekeväisyyskeräykseen.


Vihoviimeiset sukkasatosukat, Isä-Ukin Raitasukat valmistuivat lopulta tänä aamuna, miesten koko n. 43.


Kiitos Kaisalle etenkin ja muillekin mukavasta seurasta! Kyllä vaan tulee mukavasti puhtia ja ideoita omaan neulontaan, kun näkee toisten hienoja sukkia ja muita tekeleitä.


Ensi vuonna (viimeistään) uudestaan?!

Vielä yhdet

Sain sittenkin nämä valmiiksi silleen, että ehtivät tänne. Miesten perussukat 7 veljestä moniraita, koko 43.Sukat menevät joululahjaksi.

Viimeiset raportoitavat

Ensinnä kiitokset kaikille kanssaneulojille ja Kaisa-emolle mukavista kahdesta kuukaudesta! Ihan kaikkea ajattelemaani en saanut tehtyä, mutta ihan kivasti tuli valmista.

Kuvaa ei ole viimeisimmistä tuotoksista, mutta toivottavasti myöhemmin blogissa. Vaaleanpunaiset puputossut on viimeistelyä vaille valmiit ja omille pojille tuli tehtyä säärystimet eli kaksi paria säärystimiä.

Kokonaissaldo 4 puputossut, 2 huopatöppöset ja 2 säärystimet. Melkein pari per viikko :)

Kiitos ja näkemisiin!

Vielä parit sukat..

Sainpa vielä tälläiset tehtyä:


Saunasukat kokoa 39. Lankana Nalle.
Näiden tekeminen tökki jonkun verran. Malli on kyllä varsin kiva, mutta ei millään meinannut jaksaa... Sainpa ne ainakin valmiiksi sukkasadon aikan, toisin kuin nämä meidän neidin tonttusukat..

Koko n. 25. Lankana Nalle (ja "lirpakkeet" 7 veljestä). Kuten kuvasta näkyy, toisesta sukasta puuttuu vielä varren "lirpakkeet" ja niiden päistä kulkuset. Päättelemättäkin vielä ovat...

*****
Sukkasatoni saldo on huimat 7 paria sukkia.. Ylitin odotukseni!! 4 paria lastensukkia (joista 1 pari menee lämmitä pikkuvarpaat keräykseen) ja 1 pari naistensukkia ja 2 paria miesten sukkia.

*****
Kiitos ja kumarrus. Oli mukavaa neuloa kanssanne!

Viimiset sukat venäjälle

Otin ennakkoa lapaskuuhun, joten sukat jäi loppukuusta vähemmälle, mutta vielä on esittelemättä kolme paria 7veikkoja, lähtevät lähiaikoina jatkamaan matkaa venäjän suuntaan...


Ovat mallia ribbisukkaa ja omaa tuotantoa. Vaalean vihreät saivat somat hieman vaaleammat kärjet, kun lanka pääsi loppumaan kesken. Kaikki ovat todistetusti kokoa 42.

Minä kiitän ja kumarran. Innostuin yhteensä 6 parin verran ja olen tyytyväinen panostukseeni. Eiks otetakkin taas ens vuonna uuestaa! Eikös juu...

torstai 1. marraskuuta 2007

Kehtaako mukaan änkeäkään....

Onneksi en ole kuvianne aiemmin ehtinyt katsella. Tunnen itseni ihan pieneksi ja mitättömäksi satojenne rinnalla. Oma satoni on vain 3 paria. Ja yhdestä en edes muistanut kuvaa ottaa, kun tein ne (lila Nalle Colori saapassukat kokoa 46) ihan sadonkorjuun alussa.
Ja kun kaikilla on mitä hienompia väkerryksiä, raitoja, kuvioita, pitsejä ja vaikka mitä, kehtaako tänne tavissukkien kuvia laittaakaan!?!
No jos ihan pienet....
Tässä ne toiset lilat, kokoa 36.
Ja tiikerisukat kokoa 33.

On ollut niin paljon kaikkea muuta mukavaa tekemistä, että laiska olin. Onneksi tämä ei ole kilpailu.... kai... :)

kiitokset

Kiitokset emännälle hienosta emännöinnistä, kiitokset kanssaneulojille; sukkakuvianne on ollut ilo katsella ja tutustua uusiin sukkaideoihin. Jollei Sukkasatoa olisi ollut, olisikohan puikoille hypännyt sukkaparia enempää tassunlämmikettä - tuskin, ne lahjasukat olisi sitten väännetty joulunaluspäivinä hyvin totisella naamalla ja tulenpalavalla kiireellä.
Muutama sukkapari vielä syntyy ennen joulua, tuo uusi Mystery Waters -huiviprojekti vei lopulta kaiken ajan eikä sukkia enää enempää ehtinyt Sadon aikana puikoille.
Lopullinen sukkasaldoni on siis 20 paria, joista 10 Lämmitä Pikkuvarpaat-projektiin ja kaupan päälle kahdet säärystimet.

Kiitos, ensi vuonna uudelleen

TuijaM

Tiukille meni

Nyt voi sanoa, että minä ainakin käytin tehokkaasti koko kuukauden sukkia neuloen. Katsoin kelloa, kun viimeisen sukkaparin sain puikoilta pois ja se näytti 23.50 :) Olisihan vielä ollut jopa kymmenen minuuttia aikaa ;)
Tässä ensiksi kuva viimeisenä valmistuneesta sukkaparista. Nämä menevät kummipojalle ja ovat kokoa 32-33. Nämä on neulottu seiskaveikasta kolmosen puikoilla.


Nämä ovat vielä päättelemättä, kuten kuvastakin näkyy..

Nämä jälkimmäiset sukat menevät jouluna lahjaksi amopilleni ja myöskin kolmosen puikoilla seiskaveikasta neulottu. Näihin, tai varsinkin jälkimmäiseen sukkaan meinasi mennä hermot, sitä tuli kolmesti purettua kun kavennukset ei mennyt yksiin, mutta nyt viimein sain maanantaina sen valmiiksi :)


Sukkasadon saldoni näyttää seuraavaa:

Naisten sukkia 4 paria
Miesten sukkia 2 paria
lasten sukkia 7 paria (kokona vauva-33)
Loppusaldona yhteensä 13 paria (mulla on vissiin mennyt laskut jotenkin sekaisin, kun mielessäni laskin pareja olevan jo 14, mutta nyt vanhoja postauksia selatessa sainkin summaksi yhden vähemmän..)
joista Pikkuvarpaita lämmittämään lähti 2 paria sukkia.

Kaisalle ISO KIITOS emännöinnistä, oli mukavaa olla porukassa satoa keräämässä. Jos ensi vuonna jaksat taas sadonkorjuuta emännöidä, olen varmasti mukana. Oma tavoitteeni toteutui moninkertaisesti :)

Loppusaldo

Sain vielä ennen kuun vaihdetta tehtyä pörrösäärystimet, mutta en saanut niistä kuvaa tähän hätään enkä ehdi nyt ennen viikonloppua pahemmin viritelläkään.

Saldoksi muodostui osaltani kolmet polvisukat - joista yhdet sain valmiiksi jo vähän ennen sadon alkua - yhdet miesten tavissukat ja ne yhdet säärystimet. Ihan tyytyväinen olen, tässä välissä on ollut muuta projektia ja kun olen vasta aika aloitteleva neuloja niin ei ole ehtinyt kerääntyä paljoa lankaa tuhottavaksi, sekin on ollut vaikeutena kun ideoita olisi mutta näillä työttömyyskorvauksilla ei jatkuvasti lankaa ostella. :D Hauskaa on ollut ja sukkien neulominen jatkuu, joululahjaksi pitäisi vielä muutama pari tikutella, yhdet unisukat on mielessä ja yksi itsekoolattu lankakerä pitää vielä tuhota jonnekin. ;) Nyt kuitenkin välillä lapasta ja puseroa ja huivia sekä tilauspipoja.

Kiitos kaikille, on ollut mukavaa neuloa yhdessä ja lueskella muiden aikaansaannoksia. Paljon on saatu aikaan!

Keräämäni sukkasato

Nyt siis on sukkasadon kerääminen lopussa. Ihan kivasti sitä minunkin osalta tuli, vaikka luulin etten saa yhtään sukkaa valmiiksi. Kolmet pikkuiset sukat lähtivät lämmittämään pikkuvarpaita, kahdet huovutetut tossut tein joululahjaksi ja kahdet kuuran kosketus-pitsisukat tulivat valmiiksi. Kivaa oli ja toivottavasti tämä sadon korjuu toistuu ensi vuonna. Kiitoksia paljon Kaisa-emolle!!!

Sukkasato tuli korjattua


Tämä hauska ja innostava projekti loppui eilen,, en ehtinyt enää eilen laittamaan kuvia, koska viimeiset valmistuivat vasta yöllä,, kuten jollain muullakin ;)


Tässä kuvaa viimeisistä,, Kuvassa on kaikkiaan 4,5 paria valmiita sukkia,, Nuo siniset lymyilevät tuolla joulusukkien takana, koska eivät vielä halua tulla julkisuuteen.
Lämmin kiitos Kaisa-emolle hyvästä emännöinnistä! Oli tosi kivaa!


Viimeinen pari uunista ulos




Nämä tossut tein eilen valmiiksi ja pesuunkin ehtivät. Menevät Keskilapselle joululahjaksi, jos vielä mitatessa näyttävät sopivan. Näihin tulee vielä yläreunaan ompeleita, sekä nilkan ympäri että sulkemaan osa päällisestä kiinni. Ehkä tuunaankin näihin vielä koristeita, mutta lasken valmistuneiksi sukkasadon aikana, kun eilen pyörivät koneessa
Kaksinkertaista hahtuvaa kasin puikoilla, enimmillään 32 s. 45 g.
Hyvän mielen tossut, paitsi ei sitä raidoitusta. Koko ehkä 38-39.
Kiitos kaunis kanssaneulojille ja Kaisalle. Kiva projekti.
Saldoni siis lopulta: 3 paria lastensukkia, 2 paria vauvansukkia, 1 pari joogasukkasia, 1 pari huopatossuja.


Sukkaemon kiitokset

Sukkasato päättyi virallisesti viime yönä - kirjaimellisesti meistä joillakin... ;) Mutta kuten jo sunnuntaina täällä postailin, laittakaa ihan rauhassa viimeiset käpälänlämmittimenne tähän blogiin kuluvan viikon aikana. Lasken viikonloppuna vasta lopullisen saldon. Aika mahtavalta tuo näyttää!

Lämmin kiitos vielä kerran teille jokaiselle, jotka lähditte mukaan sukittelemaan. Kun keksin tämän idean, ajattelin että 20 osanottajaa olisi jo mukava määrä. Ensimmäisen vuorokauden aikana teitä taisi ilmoittautua 50... Ja lopullisestihan meitä oli yli 100. Hienoa, hienoa! Ja joulupukkikin hykertelee kun hänen työtään on jo helpotettu.

Palataan asiaan taas ensi vuonna!

Loppusaldo

Sukkasatokausi mennä huristeli ihan liian nopeasti. Minä en ehtinyt tekemään ihan kaikkia pareja joita suunnittelin. Jotakin sain kuitenkin valmiiksi. Yhteissaldo 11 paria. Vielä ennen joulua olisi tarkoitus neuloa muutama pari, mutta nehän eivät kestä päivänvaloa vielä :O) Tää oli kivaa, kiitos järjestäjille!!!

Pinkit Balleristit

Vielä ehtivät mukaan, just ja just, joohan? :) Varsinainen neulontatyö valmistui keskiviikkoiltana, tosin aikas myöhään ja pesukoneesta tulivat sitten pikkasta yli puolen yön. :)



Lanka Pirkanmaan Kotityön Ohut Pirkkalanka, kulutus ei juuri mitään, reippaasti alle yks pikkuvyyhti. Puikot kolmosen bambut. Ohje uusimmasta Ullasta, En Pointe-tossut.
Enempi juttua ja kuvia blogissani. :)

Yhteenveto sukkasadon saavutuksistani:
Kolmet sukat ja kolmet tossut,
yhteensä siis kuudet jalanlämmittimet. :)

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Satoni viimeiset sukat

Viisi paria kypsyi. Neljä erilaisiin tarpeisiin ja tämä viimeinen pari tuli saatettua valmiiksi hyvällä syyllä. Sukkien piti alunperin olla tuliainen kesälomavierailun emännälle. Silloin kuitenkin aloin empimään värin ja ajan riittävyyden kanssa. Sukat jäivät marinoitumaan vailla omistajaa. Lopulta päätin tehdä sukat itselleni, sillä suunnittelemani malli miellytti minua kovasti. Alkuviikosta hankin polvihousut, joiden kanssa sukat muodostavat hyvän yhdistelmän.

Lanka on Novitan Tenneseetä, sillä nämähän olivat alkujaan kesäsukat. Tennesee on minulle myös hyvin mieluisaa lankaa. Käytössä oli 4 mm bambut ja lankaa kului 166 g. En jaksa innostua ohuilla langoilla neulomisesta, joten pitsisukkamalleja on tarjolla vähän ja siihen tarpeeseen päätin vastata tällä omalla mallilla.

Kiitos järjestävälle taholle, neuleintoa satoväelle ja sukat pitävät Typyn suosikkineulepaikaa edelleen!

Sadonkorjuu

Vielä kerkesi viidennet sukkaparit ennen Sukkasadon loppua: Verigreippi -sukat
Puikoilla: Fabelia 62 silmukkaa, 2mm puikoilla.
Paino: 77 grammaa

Blogissa lisää Verigreippiä ja yhteenvetoa.

Sulkeutuva sukkasato

Tässä on nyt tähän leikkiin viimeiset sukat minun osaltani. Jos oikein laskin, niin sain aikaiseksi 8 paria sukkia, joka ei ole mitenkään mieletön määrä. Vauhti hieman hyytyi loppuvaiheessa, kun neuloin kaikkea muuta siinä sivussa. Ja juuri nyt tuntuu, että laitan tehtaalle lapun luukulle hetkeksi ja teen jotain muuta välillä. Mutta kivaa tämä on ollut, suuri kiitos leikin järjestäjälle!!!

Esittelen vielä viimeiset tuotokset:
Novitan 7-veljestä langasta tein ystävälleni hänen jalkojaan lämmittämään palmikkosukat Novitan syksy 2007 extraliitteen ohjeesta. Ohje oli yllättävänkin helppo ja sukat olivat miellyttävät tehdä.
Viimeiset satokauden hedelmät ovatkin sitten itselleni, Novitan seiskaveikasta. Tarkoitus on käyttää näitä sukkia lähinnä töissä, minä kun olen sellainen viluvarvas.


Lisää tietoja näistä ja muistakin neuleistani löytyy blogistani, toivotan kaikki tervetulleiksi kylään. Jätäthän jälkesi vierailustasi. =)

Panokseni kassaan

Minun panokseni Sukkasatoiluun muodostui lopulta paremmaksi kuin uskalsin odottaakaan. Lämmitä pikkuvarpaat -keräykseen lähti tehtaastani 10 paria sukkia ja niistä 9 paria valmistui tempauksen aikana. Ei paha! :o)

Toki olisi ollut järkevää väsätä tempauksen aikana joululahjasukkia, sillä ne ovat edelleen kaikki tekemättä.. Tosin saatan vaikka repäistä ja jaella tänä vuonna lapasia. ;) Ensimmäisistä Chevaliereista onkin jo ykköslapanen valmis. Ja olihan tuo pienten varpaiden lämmittäminen toki tärkeää ja hyödyllistä. Samalla keveni jämälankanyssäkkäkorini, mistä olen erittäin tyytyväinen.

Kiitokset Kaisa-emolle ja ensi vuonna uudelleen. :o)

Olipa mukava olla mukana...

Kahdeksan paria valmistui sadon korjuun aikana. Kahdet sukat ovat puikoilla paraikaa. Lapaskuu kolkuttelee niskassa. Joulua ajatellen molemmat tenpaukset olivat hyviä ja tarpeellisia.

Kiitos Kaisalle kaikesta vaivannäöstä ja tempauksen järjestämisestä! Kiitos kaikille mukana olleille! Oli niin kiva tulla Sukkasatoon katsomaan mitä olette saaneet aikaiseksi.

Hyydyin loppukuusta

Lokakuun puolivälin jälkeen en ole saanut yhtään paria aikaiseksi. Siihen mennessä olin tehnyt n. 12 paria sukkia, 5 paria säärystimiä ja yhdet sniikkerit. Tyytyväisin olen sniikkereihin ja musta-valkoisiin kääntövarsisukkiin. Jouluksi aion vielä neuloa muutamat sukat. Kiitos Kaisalle emännöinnistä ja kiitos kaikille mukanaolleille. Taas sai monia uusia sukkavinkkejä.

Sinikan loppusaldo

8 sukat valmiina.Yhdet on vielä tällähetkellä puikoilla ja parit pitäisi vielä ennen joulua saada tehtyä. Että sukkien teko siis vielä jatkuu vaikka tämä tempaus loppuukin...

Loppukiri

Malli: Retro rib socks Favorite Socks-kirjasta
Lanka ja puikot: 7 veljestä, puikot nro 3
Koko ja langanmenekki: Herrajjestas (46) , n. 170 g

Miähelle isänpäivälahjaksi menevät nämä. Kyllä se vaan niin on, että mikään ei ole tylsempää kuin tällaisten mega-luokan sukkien värkkääminen, vaikka niitä kuinka rakkaudella tekisi. Lanka olis saanut olla ohuempaa, luultavasti ovat aika reilut, vaan parempi isompi kuin liian pieni.

Malli: Embossed leaves socks Favorite socks-kirjasta

Lanka ja puikot: Itsekoolattu Regia silk, puikot 2,5

On tuo vaan aika ihanaa tuo lanka. Uudestaan jos tekisin niin luultavasti jättäisin tuon "erikoisen" aloituksen pois ja tekisin ihan ribbiä alusta asti. Nyt sukan suu hiukan kiristää, toivottavasti mahtuvat saajalleen. Pukinkonttiin siis.

Sadon saldoksi jää siis kuusi paria. Kiitokset kaikille kivasta seurasta, ehkä ensi vuonna taas...=)

Sato päättyy, neulonta jatkuu

Tässä viimeinen pari Sukkasatoon minulta. On puikoilla nytkin sukat, mutta tuskin tulevat valmiiksi tänään. Näissä lankana seiskaveikka ja koko on n. 45.
Laihaksi jäi minun saaliini tässä sadossa, tai siis olin suunnitellut neulovani enemmän, mutta tuli muita projekteja väliin. Saldoni on 4 paria sukkia (kahdet miesten, yhdet naisten ja yhdet lasten), yhdet sniikkerit ja huopatossut.
Kiitos, Kaisa, kun järjestit tämän! Ehkä otetaan ensi vuonna uusiksi?

Lokakuun viimeinen sukkaparini

Ja samalla sukkasadon aikana tekemäni yhdeksäs sukkapari valmistui tänä aamuna.

Sukat on kokoa 38. Lankana Socken Wolle ja 2½ numeron addeilla neulottuna langanmenekki kokonaista 56g. ;o))


Mielestäni yhdeksän paria sukkia on ihan hyvä saavutus. Kahdeksan paria oli aikuisten kokoa (pienimmät 38 ja isoimmat 42). Vain yhdet sukat oli lapselle. Ne oli tarkoitettu siskontytölle, mutta sorruin kuitenkin laittamaan nekin Vaakan keräykseen.. eli sukkatehdas jatkuu ainakin meidän huushollissa.

Sadonkorjuuta, vol. 2

Tiukalle meni, mutta sain tietokoneen lopulta käyttökuntoon ja päivityksen aikaan ennen sadonkorjuun päättymistä!
Tässä valmistuneita juttuja:

Malli: Pintaneulesukat, SK 10/2007

Lanka: 7 Veljestä

Puikot: 3,25 mm bambut



Malli : Miesten perussukat

Lanka : 7 Veljestä

Puikot : 3,25 mm bambut


Näitä sukkia on valmistunut toinenkin pari, petroolinsinisestä, itseraidottuvasta langasta. Kamera ei suostunut enää yhteistyöhän, joten se pari jäi kuvaamatta.

Malli : Oma viritelmä, vauvalle, jalkaterän pituus n. 12 cm

Lanka : Novita Wool

Puikot : 3 mm bambut

Projektin saldo

Dodih, sukkasato on aika saada päätökseen. Itselläni valmistui kaikkineen 3 paria sukkia ja 1 pari säärystimiä. Kuvia viimeiseksi valmistuneista tulee kunhan saadaan kamera kotiin.

Kiitos seurasta ja upeista ideoista mitä Sukkasadon kautta sain!

Susanna L-A

Viimeisiä viedään!

Noniiiin, tässä ovat myöskin minun osaltani viimeiset sukat tähän satoon :) Aika hurjan määrän olemme kyllä saaneet aikaan! *tap tap* Omalta osaltani sukkien kutominen jatkuu viellä, sillä pukinkonttiin meneviä sukkia en ehtinyt tehdä yksiäkään!! Onneksi jouluun on kuitenkin vielä vähän aikaa =P Minun puolestani siis kiitos ja kumarrus! .. ja nähdäillään blogimaailmassa :)

Viime hetkillä

Eihän tämä mennyt edes tiukalle! Vieläkin olisi puoli vuorokautta aikaa sukantekoon ;o)

Sain viimein valmiiksi baijerilaissukat, joiden ohje on Eunny Yangilta. En tiedä, voiko tätä laskea täysin mukaan Sukkasatoon, sillä ensimmäinen näistä sukista on valmistunut jo toukokuussa ja odotellut pariaan aika kauan. Nyt sitten sain päähäni, että toinen sukka on saatava valmiiksi vielä tämän kuun aikana, ja pusersin sen väkisin. Nyt voi siirtyä lapasten pariin hyvillä mielin. Laitan illemmalla näistä sukista tarkempaa tietoa blogiini.



Kiitokset Kaisalle sadon järjestelyistä ja kiitos myös kaikille, joiden ihania sukkia olen saanut katsella.

sadonkorjuu

Sain aikaiseksi siis kahdettoista parit, tossuja oli kahdet ja sukkia kymmenet. Enemmän kuin uskalsin odottaakaan. Muutamat tossut oli vielä suunnitteilla, mutta matkaneuleena oli helpompi pitää jotain isompaa, joka ei lopu kesken, niin aika loppui ennen lisäsadon tikuttelua. Tossut kuitenkin ovat vielä jossain vaiheessa suunnitelmissa. Perussukat alkavat jo tulla korvista ulos, joten sukkataukoa taidan hetken pitää :) Tuli kokeiltua uusia juttuja sadon aikana, joten onnistunut kampanja tämä oli kaikin puolin. Kiitokset vaan ahkeralle emollemme.

Terveiset Lämmitä pikkuvarpaat -hankkeesta

Laitoin meiliä sinne Hylättyihin lapsiin sukkien vastaanottajalle. Ehdotin, että jos laittaisivat sinne kotisivuilleen paljonko sukkia tuli. Olisi kiitos neulojille ja saataisiin tietoa menikö mukavasti. Aluksi tuli vain tieto, että laita sukat postiin jos et ole vielä lähettänyt, ja että sukkia on tullut kyllä. Yritin tarkentaa, oli vähän ilmeisesti kieliongelmiakin, ja sain nyt uuden meilin. Ei kannattane odottaa laajempaa tiedotusta tästä, joten laitan tänne tiedon, jonka sain:


hei !
kyllä tosi paljon .. lähes 300 pari ja sit neuleita ja käsineita ja pipoa vähän..
en ehdi vaan laskea tarkemmin ja otta valokuvia..vähän kiiretta nytten..
kiitos


Ehdotin myös, että kertoisivat, jos on jotain muuta neulekeräyshanketta, koska meillä sana kiertää hyvin netissä ja auttamaan halukkaita löytynee helposti. Saas nähdä nyt. Osa noista 300 parista on meiltä, hyvä me!

tiistai 30. lokakuuta 2007

Neljät sukat

Saldoni ei ollut suuren suuri. Eli tein yhdet miesten sukat Venäjä-keräykseen ja kolmet lasten sukat Vaakan sukkakeräykseen.

Yhdet joululahjasukat ovat siinä jamassa, että toinen sukka on valmis ja toinen aloittamatta.

Itselleni on tekeillä palmikkosukat, mutta eka on vasta puolivälissä vartta. Eli lisää on sukkia tulossa vielä syksyn mittaan.

- Sari -

Viimeistä viedään

Ylitin hyvin tavoitteeni, lupasin alkuun kerätä satoa pari paria, sain kuitenkin neljännenkin sukkaparin valmiiksi tämän sadon aikana. Stepistä tehdyistä Firestartereista tarketiedot blogissani.

Kiitokset Kaisalle sadon järjestelyistä, uskomaton määrä sukka-, tossu-, sniikker- ja säärystinpareja valmistui sadonkorjuun aikana!

Viimeinenkin sato korjattu

Sukkasato taitaa päättyä minun osaltani tähän. Yhdet sukat ovat vielä puikoilla, mutta syntyvät varmaan pikku hiljaa muun ohessa.

Tässä siis viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Kertut edelleen Uhoavan Gnun ohjeella. Miten sukka voi olla niin erinomaisen nopeatekoinen?

Lanka: Novita Wool noin 75 g
Puikot: 3,5 mm bambut
Erikoista: 1) Tein ohjeenmukaisen "puolivahvistetun" kantapään, eli nostin joka toisen neulomatta vain nurjalla.
2) Lisäksi neuloin kantalapun molemmissa reunoissa kaksi silmukkaa ainaoikein, jolloin silmukat oli helppo poimia kavennuksia varten. En muista kenen blogista luin niksin - hihkaise jos tunnistat itsesi!
3) Ja opin tekemään kavennukset oikein päin - siis neuloin yhteen I puikolla ja tein ylivetokavennuksen IV puikolla. Ottaen huomioon että olen sentään neulonut eläessäni aika monet sukat, olin järkyttynyt kun tajusin tehneeni ne tähän asti väärin!!


Sukkasadon saldokseni tuli kaikkineen 10 sukkaparia, 6 tossuparia ja yhdet säärystimet. Olen tyytyväinen, sain tehtyä kasan joululahjoja jo valmiiksi! Tosin vielä yhdet säärystimet (ne sievemmät) olisin halunnut tehdä, mutta ehtiihän nuo. Ehkä ensi syksynä uudestaan!


Pian loppusaldo

Sukkasadon saldoksi tulivat yhdet sukat ja yhdet lasten tossut. Huovutettuja tossuja oli tulossa, mutta ne eivät ehdi valmistua lokakuun loppuun mennessä.

Kuvien lataus tökkii, mutta tässä vielä linkki töölönlahtisukka-kuvaan ja töppösiin. Kummatkin on esitelty aikaisemmin täällä sukkasato-blogissa.

Kiitos Kaisalle ansiokkaasta emmännöimisestä, ja väliaikatiedoista.

kerttusukkaset


mallihan on täältä
Minun teki mieli pitkään kokeilla mallia, mutta aina oli jokin muu projekti kesken (no oli nytkin, mutta jotenkin ne tällä hetkellä vaan kolahti) Helppo ja ihana ohje. SUOSITTELEN :=)

Sukat ovat tehty ihan villattomasta langasta, joten käyttö voi olla vähän niin ja näin... Tytön mieleiset kuitenkin. PUNAISET ja tarkoitettu jouluhameen kanssa käytettäväksi..

Raijiksen sukkasotasaalis

Minun sukkasotasaaliini on seuraavanlainen: sain siis neulottua kahdeksat sukat sekä yhdet säärystimet. Seuraavat sukat on vasta niin alussa, ettei tule tässä kuussa valmiiksi, nyt on huivin vuoro ;)

Kiitos kaikille kanssaneulojille hauskoista viikoista - kyllä syntyi monenmoisia tassunlämmittimiä!

loppupäätelmä täältäkin

Vähäiseksi jäi minunkin satoni. Kolmet sukat valmistui. Vaikka en kyllä enempää kuvitellutkaan tekeväni, et sikäli tavoite saavutettiin. Oli ihan kiva sukkailla :)

Pientä satoa tuli

Juups, hieman tuli pienempi sato minun osallani, kuin oli suunnitelmissa. Piti aika monet sukat valmistua, ja langatkin oli kyllä hyvin katsottu valmiiksi... Vaan, eipä sitten valmistunut muuta kuin ne kahdet sukat heti alkupuolella. Eikä niitä kyllä enää ehdi millään valmistuakaan. Pieneksi jäi se sato siis, mutta onneksi tämä ei ole mikään haudanvakava projekti, ja sukkia saa neuloa vielä myöhemminkin=)

Loppusaldoni

Koska minulta ei ole enää tälle kuulle tulossa sukkia, lasken nyt saldoni.
Sukkia olen tikutellut 5 paria ja
tossuja olen huovutellut 11 paria.

maanantai 29. lokakuuta 2007

Kantri -sukat

Novitan 7 Veljestä Kantri -langasta valmistuivat sukat kokoa 46 ja 36.


Sukkasadon loppu

Ja tusina täynnä!

Nämä keskeneräisinä lojuneet raitasukat valmistuivat illassa. Enää puuttui puolet kantapäästä ja varsi toisesta sukasta. Varsinainen perheprojekti vieläpä: langat sain lahjaksi appivanhemmilta, niistä sävyt valitsi Isä-gnu ja minä neuloin sitten sukat Gnu-ukolle. Aluksi neuloin sukansuun ihan vaan joustinneuleena, mutta päädyinkin lopulta kaksinkertaiseen, koska muuten olisi jäänyt jotenkin lörpöksi. Nyt pahoittelen kuvia, sillä en jaksa odotella auringonvaloa. Luulisin näkeväni sen ensi kerran joskus jouluna..




Ohje: Kärjestä aloitettu sukka kaksinkertaisella sukansuulla ja tiimalasikantapäällä.
Koko: Miehelle ~43, 56 silmukkaa.
Lanka:
Katia France Top (50% villa, 50% akryyli/50g = 115m) luonnonvalkoisena ja beigenä.
Puikot: 3 mm sukkapuikot.
Menekki: 95 grammaa.



Käänteen yritin ommella mahdollisimman joustavasti nurjalle puolelle.

Tässä vielä linkit Sukkasadon aikana neulomiini sukkiin:
Ufosukista ei valmistunut kuin kolmet, mutta hitusen etenin kolmissa muissakin. Jospa vielä joku päivä ;) Kiitos muillekin sukkasatolaisille ja erityisesti Kaisa-emolle! Oli kivaa!

Sukat nro 12


Miehen sukat, kokoa 46. Lankana tuntematonta koirankarvalankaa, sekä Pirtin villaa.

Joogasukkaset



Tapahtui eräänä päivänä, että Kuopus selitti tahtovansa villasukat, joissa ei ole varpaita eikä kantapäätä. ??, sanoi äiti. Lapsi piirsi kuvan. Äiti oli vieläkin: ?? Asia jäi siihen, kunnes ihan pari päivää myöhemmin äiti näki netissä surffaillessaan ihan sattumalta ja näitä etsimättä Joogasukkaset. Siis?? Samalla oli yksi ärsyttävän kokoinen jämäkerä yrittänyt tulla lyhytvartisiksi sukiksi, ja lanka liian vähäiseksi havaittu. Yksi ilta tikkuilua, ja ta-daa, Kuopuksella on jazztanssitunnille villasukat ilman kantapäätä ja varpaita. Olisi kuulemma saanut olla vähän enemmän mittaa jalkaterässä, mallineuleessakin oli, mutta siihen se lanka loppui. (41 g seitsemääveljestä söivät nämä. Silmukoita oli 42 -> 40 s.)

Eihän nämä nyt varsin sukat ole - eikä säärystimet. Jalkoihin laitettavat kuudennet parit jotakin kuitenkin. Sitäpaitsi ihan oli pakko heittää vielä hahtuvaa tossuja varten puikoille, ja luulen, että valmista voi tulla vielä sukkasadon aikaan. Teki niin mieli jotain huovutettavaa vielä.

Sadonkorjuu päättyy

Enää en ehdi tekemään valmiita sukkia ennen kuun loppua, joten tässä loppuraportti. Nämä sukat on saatu valmiiksi viikonlopun aikana.



Tavis-sukat Nalle-colorista, koko sopiva lapselle (31-32), varsi ja päällinen 4o2n-ribbiä.


Valepalmikko sukat, silmukoita yht. 45. Koko 37-38. Lankana omenan vihreä 7veljes, jotain viime vuoden kampanjalankaa. Puikoilla 3,5 mm tuli napakkaa sukkaa.


Loppuyhteenvetona voi todeta, että sukkasadon aikana tuli tehtyä yhdet säärystimet ja kahdeksat sukat. Enemmänkin olisi voinut tehdä, mutta koko aikaa ei voinut keskittyä pelkkien sukkien tekemiseen. Mukavaa kuitenkin oli, iso kiitos Kaisalle tämän tempauksen järjestämisestä!

Kolme pientä tossuparia marssi näin...

No ei nyt niin hirveän pieniä, harmaanruskeat ovat miesten ja siniset ja vihreät naisten kokoa.


Sukkasadon kautta nämä marssivat pukinpussiin - uskallan kertoa, kun saajat eivät käy netissä! :) Vielä en tosin tiedä, kruusaanko näitä jotenkin vai laitanko tällaisenaan. Eivät huopuneet hirveän nätisti, en tiedä tunginko pyykkikoneen liian täyteen kun olin kerännyt huovutettavaksi kerralla nämä kolme paria - olivat kuin mikäkin halkopino - ja vielä huivien kuivaamisessa ja pingotuksessa käyttämäni pyyhkeet.

(Pialle iso kiitos siitä että neuvoit, miten Flickristä saa kuvia Bloggeriin "normaalisti"!)

Lankana siis Fritidsgarn, puikot 5,5 mm bambut. Toisaalta näiden ainaoikein-tossujen teko on hauskaa, samalla voi lukea blogeja tai lehtiä. Mutta sanomma jotta kolmansien töppösten kohdalla rupesi jo puuduttamaan ja tekeillä oleva palmikkoneule tuntui ylellisyydeltä... :)

Sukkasato alkaa olla loppuvaiheessa, keskiviikkona on viimeinen "virallinen" sukittelupäivä. Tosin tulosten bloggaamiseen olen antanut aikaa koko tämän viikon. Itsellä on vielä yhdet Kertut puikoilla, luulen saavani ne valmiiksi tempauksen aikana.

Kun elokuun puolivälissä keksin Sukkasadon idean, en tiennyt millainen syksy minulla oli odotettavissa yksityiselämän puolella. Kuluneet viikot ovat olleet uskomattoman rankkoja ja olen käynyt aika pohjalla. Mutta olen iloinen, että kutsu kuultiin, että ensimmäistä tempaustaan emännöivää noviisia on siedetty ja että olen itsekin saanut tehtyä suunnilleen ne "käpälänlämmittimet" joita suunnittelinkin. Nyt on mukava siirtyä Lapastelemaan!

Viimeiset

Tässä on minun osaltani viimeiset parit tähän tempaukseen.

Wanna be -polvisukat itselle
Malli: perusperussukka, kärjestä aloitettu, 56 s
Lanka: Regia Stretch Color, 100 g
Puikot: 2,5 mm minipyöröt ja sukkapuikot

Polvekeraidalliset sukat pukinkonttiin
Malli: Jepyn ohjeella
Lanka: 7 veljestä, 90 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot

Lisätietoja löytyy blogistani.

Kiitokset vielä emännälle hauskasta tempauksesta, hirmuinen määrä sukkia/sukattimia kahden kuukauden aikana valmistui. Tykkäsin tästä kovasti - oli muuten ensimmäinen tempaukseni ikinä - mutta se harmittaa kyllä etten ehtinyt osallistumaan ohessa oleviin hyväntekeväisyystempauksiin. Onneksi löytyi minua reippaampia ihmisiä osallistumaan niihin!

Kevättä syksyyn!

Napapiirin Hansun viimeiset sadonkorjuusukat valmistuivat jo perjantaina, mutta maakunnassa matkailun vuoksi en ehtinyt bloggaamaan aiemmin.


Ullaneuleesta Haruhasukat
Lankana itsekoolaamani Nalle ja 2,75 mm alumiinisukkapuikot.
Näistsukista tykkään, raidoituskin osui kohdalleen ihan vahingossa!

Kiitos hauskasta tempauksesta Kaisalle, on ollut mukava seurata niin monien sukkien valmistumista!! Itse tein kahdet sukat ja yhdet huovutetut tossut. Eikä tämä jää tähän ;-D
-H-

Tahruskan sukkapläjäys

Tuli yllättävän vaihderikas syys-lokakuu ja sitä kautta sukkasatoiluni ei ihan mennyt niin kuin piti... Kuuden joululahjaparin tavoitteesta valmistui kahdet, mutta sain myös puolivahingossa tehtyä parit "sivutuotteet" muun touhuamisen ohella.

Ensin joululahjamallit:
Töölönlahti-sukat äidille Ullan mukaan
Töölönlahti


Kuura-sukat siskolle omasta päästä
Kuura-sukat

Ja sitten ne muut...

Omasta päästä tehdyt helmikoristeiset sukat pikkusiskolle
Helmisukat siskolle

Ja Knittyn ohjeella Q-sukat itselleni...
Q edestä

Huomatkaa muuten suvussa kulkeva kaunis lättäjalan malli ;)

Yhdet jämälankasukat minulla on vielä kesken, jos saan ne ajoissa valmiiksi, nekin varmaan ovat jossain paketissa jouluna...